Elin monta kuukautta kuin sumussa. Pahoinpitelyt rytmittivät elämääni. Oli päiviä jolloin en saanut iskuja, olin hieman pirteämpi ja päiviä jolloin olin niin kipeä ettei olisi tehnyt mieli nousta sängystä ollenkaan. Juttelin usein ystävieni kanssa tilanteesta, mutta heidän pyyntönsä eivät saaneet minua kuitenkaan lähtemään. Jotkut heistä jopa uhkasivat tai lupasivat soittaa poliisin, kun seuraavan kerran minua hakkattaisiin, tiesin kuitenkin ettei se auttaisi. Olin monta kertaa itsekin sanonut Heikille, että soitan poliisin, teen rikosilmoituksen ja hän joutuu vastuuseen teoistaan, hän kuitenkin vain tuhahti ja sai minut uskomaan siihen, ettei poliisi minua uskoisi, ettei minulla olisi tarpeeksi todisteita vaan vain sana sanaa vastaaan. Heikki luotti siis koko ajan siihen etten uskalla soittaa poliisille. Jossain vaiheessa olin jo puhelin kädessä soittamassa mutta hän ryhtyi uhkailemaa, lateli kauheuksia joita aikoisi tehdä minulle jos soittaisin poliisille. Joten en en koskaan soittanut, tosin nyt huomaan, että se oli virhe.