Jossain vaiheessa yritin puhua Heikille siitä, että hän todella tarvitsee hoitoa. Yritin tehdä sen niin etten loukkaisi tai nolaisi häntä vaan lupasin olla tukena ja auttaa häntä kaikin tavoin paranemisen suhteen. Heikki kuunteli minua mutta lopetettuani hän vain naurahti ja totesi minun olevan enemmän hoidon tarpeessa kuin hänen. Kerroin Heikille jutelleeni ammattiauttajan kanssa ja siitäkös hän vasta hermostuikin. Meidän asioihimme ei kuulemma tarvittu kenenkään ulkopuolisen apua ja minä olin kuulemma sairas ja hullu, kun yritin puhua jollekkin. En kuitenkaan lannistunut tästä vaan otin asian muutamia kertoja myöhemminkin puheeksi. Heikki ei antanut mitään arvoa sille, että yritin auttaa häntä vaan loppujen lopuksi kiitoksena hakkasi minua entsitä pahemmin. Tässä vaiheessa rupesin puhumaan Heikille siitä, että minun on jossain vaiheessa lähdettävä jos hän ei tajua lopettaa. Heikki kuitenkin alisti minua lisää kertomalla etten pärjäisi yksinään missään, sillä hakkaamisen seurauksena olin alkanut pelätä toisinaan öisin. Olin niin väsynyt ja rikki etten jaksanut uskoa pärjäämiseeni enää itsekään. Olin myös pettynyt siihen ettei suhteemme onnistunutkaan vaikka minä siihen kuinka luotin. Yksin ei kuitenkaan voi tehdä parisuhdetta, ei vaikka miten kovasti haluaisi.