Joitakin kuukausia asepalvelustaan suoritettuaan Heikki tuli taas tuttuun tapaan viikonlopuksi lomalle. Olin odottanut häntä kovasti kotiin, siivonnut ja leiponutkin tulon kunniaksi. Hetken aikaa kotona oltuaan Heikki alkoi haastaa riita mitättömistä asioista. Keskustelun kohteena olivat niin perheeni kuin ulkonäkönikin. Saimme aikaiseksi kiivaan sanaharkan, koska en pystynyt kuuntelemaan moitteita kommentoimatta takaisin mitään. Sanaharkan muututtua väittelyksi Heikki yht´äkkiä kävi käsiksi minuun. Vasta, kun hän oli kaksin käsin kiinni kurkussani tajusin mitä todella tapahtuu. Koetin elehtiä hänelle etten saanut ilmaa, joka vain tuntui innostavan häntä. Heikki hakemalla haki hyvän otteen kaulastani ja puristi sitä juuri niin lujaa ettei henki kulkenut kunnolla, mutta en myöskään menettänyt tajuntaani. Päässäni jyskytti ja kykenin ainoastaan keskittymään siihen, että saisin henkeni kulkemaan. Minun alettua kakistella entistä pahemmin Heikki irrotti otteensa, painoi minut maahan ja iski päätäni lattiaan kaksin käsin. Yritin puolustautua kaikin voimin, hetken aikaa tilanne tuntui kuin kaksinkamppailulta elämästä ja kuolemasta. Heti, kun sain ääntä ilmoille yritin puhua Heikille järkeä ja saada hänet lopettamaan mutta hän ei kuunnellut minua. Jossain vaiheessa hän sitten tajusi mitä tekee ja lopetti. Kyyneleet olivat jo kuivuneet poskilleni, kaulassani oli kuristusjäljet ja hengittäminen oli vaikeaa. Heikki lopetti pieksämisen samalla tavalla yht´äkkiä kun oli aloittanutkin. Makasin yhteisen kotimme lattialla maahan lyötynä myttynä ja odotin hänen rauhoittumistaan. Heikin ryhtyessä katselemaan televisiota raahauduin suihkuun ja itkin, ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen. Pian suihkun jälkeen menin sänkyyn ja nukahdin. Aamulla herätessäni olo oli kuin katujyrän alle jääneellä, joka paikkaa koski ja kurkkuni oli niin kipeä etten kärsinyt syödä mitään. Heikki ei ottanut edellisen illan asioita puheeksi ollenkaan vaan käyttäytyi niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.