Jossain vaiheessa Heikin armeija loppui ja tilanne kärjistyi niin, että pahoinpitelyistä tuli viikottainen rituaali Heikille. Hän keksi syyn mistä tahansa tekemisestäni ja sanomisestani ja aloitti raivokkaan pahoinpitelemisen. Syyksi riittivät mitkä tahansa väärät teot tai sanat, väärät hänen mielestään. Tekojaan hän puolusteli sillä, että olin itse syyllinen, kun en ymmärtänyt käyttyätyä hänen toivomallaan tavalla. Vahvana luonteena en tietenkään alistunut hänen tahtoonsa vain tein vastarintaa vaikka ei olisi kai pitänyt. Seuraavan riidan aikana Heikki repi paitani, rintaliivini ja pahoinpiteli ylävartaloni mustelmille. Mustelmista ja ruhjeista seurauksena ryhdyin kulkemaan kesähelteillä t-paidoissa, kun ennen pidin toppeja ja toisinaan jouduin pukemaan myös pitkähihaista päälle. Mietin koko ajan, että minun tulisi lähteä, mutta Heikki uskotteli minulle, että olen kuvottava, lihava, ruma huora, joka ei koskaan saisi rakastavaa ihmistä rinnalleen. Alistettuna uskoin tämän ja kuvittelin jopa toisinaan itsekin hänen olevan maailman ainoa ihminen, joka voisi rakastaa kaltaistani ihmistä. Pahoinpitelyjä tapahtuo noin kerran viikossa, muuten Heikki oli niinkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.