Syksyn käännyttyä loppupuolelleen huomasin yhä useammin ja useammin löytäväni itseni aamuisin Heikin viereltä ja se ei tuntunut minusta lainkaan huonolta. Heikistä oli tullut hieman puheliaampi ja olimme viettäneet mukavaa aikaa yhdessä. En voi sanoa, että olisin ollut missään vaiheessa mitenkään hullaantunut Heikkiin, niinkuin nyt täysin sydämensä toiselle menettänyt on, mutta olin kuitenkin syvästi ihastunut ja Heikin hellät sanat lämmittivät repaleista sydäntäni. Näitä sanoja en kovinkaan usein kuullut suoraan kasvotusten sanottuna, mutta sain Heikiltä usein viestejä, joissa hän kertoili hyvistä hetkistä kanssani. En ole koskaan ollut ihminen, joka ottaa kovin helposti kehuja omakseen mutta jostain syystä Heikin sanoja uskoin. Tässä vaiheessa voin vielä hyvin muutenkin, tapasin ystäviäni, lenkkeilin, harrastin kaikenlaista ja nautin elämästäni. Ennen joulua päätimme sitten ryhtyä seurustelemaan virallisesti, sillä elimme aika lailla kuin seurusteleva pari. Seurustelun aloittamisen vuoksi vierailimme tietenkin kummankin vanhempien luona ja Heikin lapsuudenkodissa käydessäni kiinnitin huomiota kireään tunnelmaan ja hallitsevaan äitiin. Ajattelin äidin kuitenkin olevan vain hieman mustasukkainen pojastaan, joka näytti nyt olevan sitotumassa tosissaan.