Lukuisiin kommentteihin selvennykseksi, että olen irtautunut tästä suhteesta jo ja elämäni on nykyään kunnossa. Blogi on eräänlainen tapani käsitellä näitä asioita, joten ei huolta :)

Nukuin siis sohvalla ja mietin elämääni.
Mitä tästä saisin? Olin nuori, olin elossa ja kaikenlisäksi ajatteleva ihminen. Miksi siedin kaikkea sitä? Järjetöntä....! Öisin, nukkuessani sohvalla mietin usein mihin kaikkeen pystyisinkään. Kuinka voisin luoda itselleni uuden elämän, etsiä ihmisen, joka todella rakastaisi minua juuri sellaisena kuin olen. Tässä vaiheessa elämässäni on sumuinen kohta. Muistan nukkuneeni sohvalla, olleeni erittäin vaikea ihminen läheisilleni. Käyneen koulussa ja tehneeni asioita, mutta en kuitenkaan tiedä mitä todellisuudessa tapahtui. Selvisin päivästä toiseen, mietin ratkaisua ja sätin itseäni tyhmyydestäni.
Kerran mennessäni luennon tauolla käymään vessassa muistan ajatelleeni kristallin kirkkaasti, että "ihminen, joka tekee toiselle noin ei todellisuudessa rakasta kuin itseään". Kuulostaa kenties yksinkertaiselta mutta siinä tilanteessa se tuntui suurelta oivallukselta, asialta joka päästäisi minut pois kaikesta siitä paskasta.

Tässä on nyt mennyt hieman aikaa. Olen käsitellyt asiaa psykologin kanssa ja siksi en ole pystynyt kirjoittamaan. Noh, kuitenkin.

Hitaasti aloin ymmärtää ettei elämäni elämä ollut edes mitään elämistä. Se oli ainaista pelkoa, suostuttelua ja maanittelua siihen, että Heikki toimisi kuin normaalit ihmiset. Olin hänen mielestään aina kaikessa väärässä ja sohvalla nukkuminenkin oli hänestä vain joku kieron mieleni oikku. Opiskelin koko ajan samalla korkeakoulussa ja näin jälkeenpäin ajateltuna ihmettelen suuresti miten pääsin tentit läpi ja menestyin koulussa kohtuullisen hyvin. Suomalaisen naisen sisu on uskomaton, kun oikeen sisuuntumaan pääsee. En koskaan ymmärtänyt sitä miksi Heikki ei vain lähtenyt menemään ja ottanut jotakin toista naista, joka olisi hänelle enemmän mieliksi. Ehkä siksi, että tunsi hallitsevansa minua tai ehkä siksi ettei kukaan olisi huolinut häntä jos olisi tiennyt hänen todellisen luonteensa.

Jossain vaiheessa kun Heikki puhui erosta mutta ei tehnyt asian eteen mitään päätin muuttaa sohvalle nukkumaan. Sen tiesin ettei Heikki lähtenyt yhteisestä sängystä joten lähdin itse. Nukuin muutamia kuukausia sohvalla ja elimme muutenkin kuin kämppäkaverit. Edes ensimmäisenä yönä Heikki ei hakenut minua takaisin viereensä. Huusi vain kerran, että mitä helvettiä siellä teet ja antoi minun sitten olla. Nukuin sohvalla paremmin kuin koko suhteemme aikana Heikin vieressä koskaan. Tuntui, että tästä ajasta alkoi minun toipumiseni ja epätoivoiset pakoon rimpuiluni.